torstai 24. helmikuuta 2011

Pokeria takakontissa ja pastaa a la taivasalla

Oretin jalkeen kalastus jai hetkeksi ja keskityttiin maisemien katseluun. Ajeltiin Te Anauhun, joka on pieni kaupunki samannimisen jarven rannalla Fiordlandissa. Majoitusvaihtoehtoina oli joko leirintaalueen ylihinnoiteltu, pieni aaltopeltitono tai lahes samanhintainen herttainen B&B. Valittiin jalkimmainen. Siella nukuttiin ruusukuvioisissa lakanoissa ja omistajapariskunta kokkaili aamulla meille munakkaat.

Ruusuiset unet

Otettiin irtiotto leirielamasta  ja kaytiin myos ravintolassa nauttimassa illallinen pitkan kaavan mukaan. Oli niiiin hyvaa...

Te Anausta kaannettiin keula kohti sateista Milford Soundia. Vetta tuli kaatamalla pari paivaa, mutta maisemat oli siita huolimatta ja ehka juuri sen takia upeat. Vesiputouksia mahtui melkein joka kilometrille, metsissa leijui usva ja vuoristojarvista nousi hoyry. Matka Milford Soundiin oli makinen jaToyota savutti jo mennessa. Palatessa piti kiiveta aikamoinen rinne, joka sisalsi 1,2km pitkan hitaan nousun tunnelissa. Maen paalla autoraukka keitti nesteet yli ja jouduttiin sita siina hetki jaahdyttelemaan. Itse Milford oli kuitenkin hieno, joskin kuuluisa maisema olisi nakynyt  viela paremmin aurinkoisella kelilla.


Arvaa ketka?

The Maisema

Milford Soundista  ei paase teita pitkin pohjoiseen, joten lahdettiin luonnollisesti kohti etelarannikkoa. Jaatiin pariksi paivaksi herttaiseen Rivertonin merenrantakaupunkiin, mista loydettiin pienen patikoinnin jalkeen hieno hiekkaranta. Keli ei ollut tarpeeksi lammin auringonpalvomiseen, mutta hietikolta loytyi simpukoita ym. aarteita.


Riverton

Aarteita rannalla.

Pikku pingviinirukka oli kuollut ja meri oli sen rannalle huuhtonut.

Se ei ole palmu vaan saniainen. Todella isoiksi kasvavat taalla.

Rivertonissa oli perseva lehma. Shake that ass!

Rivertonista matka jatkui Invercargiliin, joka on todella ruma kaupunki. Oikeasti. Matalia rakennuksia laajalla alueella, kaikki toistaan rapistuneempia betonilajia. Vaikka kaupunki ei kauneudella  hurmaa, niin tarjolla oli kuitenkin muuta sielunruokaa: kaytiin katsomassa puistossa paikallisen teatteriryhman esittamana Hamlet, joka oli tervetullutta vaihtelua meidan  normaaliin iltarutiiniin eli pokerin pelaamiseen auton takakontissa. Lisaa vaihtelua saatiin samana iltana, kun etsittiin sakkipimeassa nukkumapaikkaa keskella ei mitaan. Yritettiin kaantaan autoa ympari kapealla hiekkatiella ja sehan tietysti jai jumiin. Eihan siina muu auttanut kuin meikalaisen lahtea otsalamppu paassa tyontamaan. Siella sitten seisoin nivusia myoten ojassa  keskiyolla ja tyonsin Toyotaa voimieni takaa samalla kun Make karjuu ohjaamosta "Tyonna NYT NYT NYT!!". Ja lahtihan se sielta kuin purkka tukasta!


"Siis mitka ne oli ne mun vuorosanat... 'To see bee...' eiku..."

Etelarannikolla kierrettiin nahtavyyksia pari paivaa ihan apinan raivolla. Nahtiin isoja hylkeita paistattelemassa paivaa hiekkarannalla (tai sitten ne oli jotain jenkkituristeja...), vanhoja majakoita, etelasaaren etelaisin karki (seuraava pysakki Etelanapa), vesiputouksia keskella sademetsaa ja luolia, joihin paasee vain laskuvedella.

Jenkkituristi oli kaivautunut hiekkaan.

Ufo yritti tulla maanraosta.


Waipapa Point

Waipapa Pointin majakka

Miten niin muka taalla tuulee?

Cathedral Caves

Cathedral Caves

McLean Falls

torstai 17. helmikuuta 2011

Kreisibailausta paratiisin porteilla ja kuinka hukata joki 60 minuutissa

Uudessa Seelannissa elama jatkuu pummaillen. Autolla on kynnetty kuoppaiset metsatiet, jos niita teiksi voi kutsua, joen varret ja muutama sata kilometria vuoristoista maantieta. Ihmeellista, mihin vuoden 1993 Toyota viela pystyy! Valilla autorukka on protestoinut lukitsemalla ovet itsestaan, laskemalla nesteet pihalle tai jumittumalla ylamakiin, mut lopulta on aina perille paasty. Ahuririlla oli eras kylma ja tuulinen yo, jolloin lampotila keikkui varmaan nollan tuntumassa. Juuri silloin auto paatti lukita sivuoven itsestaan keskella yota ja me seistaan ulkona pelkat kalsarit jalassa, auton avain tietysti sisalla autossa. Sydan jatti jo yhden lyonnin valista ennen kuin huomattiin, etta etuovi oli onneksi auki.

Jarkyttavan "melkein palelluttiin joen penkalle keskella yota" -kokemuksen jalkeen hemmoteltiin itseamme Omaramassa kevyella kolmen ja puolen tunnin saunomisella. Siella oli joku ihana ihminen rakentanut lammen rantaan saunan ja kuumavesipaljun. Viikko ilman suihkua ja puoli vuotta ilman saunaa, niin kylla maistui hyvalle!

Suomalainen paljussa
Paljusta jatkettiin matkaa Queenstowniin, joka on varsinainen bailauskaupunki. Se on pieni ja vakituisia asukkaita on n. 10 000, mutta baareja, kuppiloita ja ravintoloita on enemman kuin jaksaa laskea. Nain kesa-aikaan paikka on taynna turisteja ja terassit tupaten taynna. Otettiin siis huone muutamaksi yoksi, vedettiin ykkoset paalle ja lahdettiin nayttamaan miten meillapain bailataan. Alku oli kuitenkin vahan heikko, silla en paassyt ensimmaiseen baariin sisalle, koska olin "nauttinut liikaa". Siina vaiheessa olin juonut vain pari lasillista siideria, joten olin lahes selvan vaarti. Poke kuitenkin kaski menna huilaamaan ja syomaan jotain ja tulla puolen tunnin paasta takaisin. Ei ole meikalaista kylla koskaan heitetty mistaan ulos vain siksi, etta olen ollut ihan oma, selva itseni. Lahdettiin siita sitten "huilaamaan" eli toiseen baariin nauttimaan gin tonicit, bisset ja tequilat, joiden jalkeen palattiin tahan ensimmaiseen paikkaan. Talla kertaa sisaanpaasyn kanssa ei ollut mitaan ongelmia.

Party party...

Hunttijuuti-Tervonen ja paan kokoinen Big Al

Kreisibailauksen jalkeen kaannettiin Toyotan keula kohti Routeburnia, jossa oli tarkoitus jalleen kalastella. Suurin osa joista ja jarvista oli kuitenkin tulvassa ja mahdottomia kalastaa, joten jaatiin seudulle muutamaksi paivaksi odottelemaan vesien kirkastumista. Tehtiin paivan patikointiretki vuoristomaisemissa ja kaytiin Paratiisissa. Ovat nimenneet Routeburnin alueelta eraan paikan Paradiseksi. Sita mainostetaan luonnontilaisena ja koskemattomana rauhan tyyssijana, jossa ikiaikainen metsa vain kukoistaa ja harvinaiset linnut laulelee. Alueella kuvattiin erinnaisia kohtauksia Taru Sormusten Herra -leffaan (mm. Eisengard) ja sen jalkeen siella on uteliaita vierailijoita riittanyt. Ajeltiin sinne itsekin ja heti paratiisin porttien sisapuolella vastaan tulee n. sadan hengen kuvausryhma, joka on kuvaamassa uutta mainosta Audille. Sen lisaksi vastaan ajelee punaposkisia turisteja vuokra-autoillaan joka toinen minuutti. Some paradise... Mutta maisemat oli silti kauniit ja metsassa, joka tosiaan oli aika vanhaa, tutustuttiin uteliaisiin, ihaniin pikkulintuihin.


Paratiisin lintu

Ja tassa taman retken aivot...
Routeburnilta

Routeburnilta
Mina & Tane

Paivan kalaretken jalkeen herkkutoastit ja sumpit.
Routeburnin seutu osoittautui aika mahdottomaksi kalastaa, silla tulva ei ottanut laskeakseen. Jatkettiin matkaa kohti Oreti Riveria, joka kalastuksellisesti oli parempi. Allekirjoittanut ei saanut jallitettua yhtaan kalaa, vaan keskityin auringossa loikoiluun ja laatukirjallisuuteen, mutta Make sai useamman ihan hyvan kokoisen taimenen. Keskella vuorilaaksoa virtasi pienempia puroja, jotka yhdistyivat Oretiin. Yhdessa niista oli syvempi kohta, joka naytti ihan luonnon omalta poreammeelta. Oltiin juuri kavelty keskipaivan helteessa reilu tunti kahluukengat jalassa ja hiki virtasi molemmilla pitkin selkarankaa. Ei siina sitten muuta kuin kaikki vaatteet pois ja hyppy "poreammeeseen".


Hunttijuuti altaassa

"Siis ma vannon, et se joki oli tassa viela viime vuonna..."

Viikon luontokuva
Perusmaisema: aina lehmia tai lampaita